Milla Karppinen: Kaikki mitä meille annetaan
3.-30.1.2024 | Kaarina-talo 2. krs

Milla Karppisen Kaikki mitä meille annetaan –näyttelyn teokset ovat karppisen uusimmasta teossarjasta, joista suurin osa on maalattu vuoden 2023 aikana. Teoksista osa on jo aiemmin ollut näyttelyissä mm. Turun Taidehallissa ja Tampereella Galleria Rongassa. Teosten aihepiiri liikkuu Karppisen omien ja kollektiivisten muistikuvien varassa menneissä hetkissä vuosien varrelta aina lapsuuteen saakka.  Muistot, tyttöjen välinen ystävyys, jännitteet sukulaissuhteissa, vanheneminen ja kuolema ovat teemoja joita uusimmista teoksista voi lukea. 

Karppinen yhdistelee maalauksissa valokuvaa erilaisiin maalaustekniikoihin. Valokuvat siirretään teoksiin pigmentinsiirtotekniikalla, joka mahdollistaa valokuvien läpinäkyvyyden ja erilaiset läpikuultavat struktuurit maalauksessa. Uusiin teoksiin Karppinen on hakenut myös lisää kolmiulotteisuutta erilaisilla helmillä, paksuilla pastoilla sekä sabluunoilla. Työskentelyn tavoitteena on ollut yllätyksellinen erilaisia elementtejä yhdistelevä teossarja, jossa yhdistyy saumattomasti valokuvat maalaukseen.

Valokuvat joita Karppinen töissä käyttää ovat 50-, 60- ja 70-luvuilta. Niissä esiintyvät henkilöt ovat Karppisen omia perheenjäseniä ja heidän ystäviään. Kuvat ovat ajalta, jolloin kuvia ei vielä pystytty muokkaamaan ja harvalla oli kameraa käytössään. Kuvien esittämät henkilöt ovat jo hyvin vanhoja ihmisiä ja Karppinen peilaa heidän oletettuja muistojaan teoksissaan, sekä sivuaa myös muistisairauksia ja muita ikääntymisen tuomia haasteita. 

Karppinen haluaa töillään kunnioittaa näitä ihmisiä ja heidän elettyä elämäänsä. ”Vaikka teosteni henkilöt ovat omia sukulaisiani, voi teokset kokea jokainen myös henkilökohtaisena takautumana menneistä aikakausista ja siksi teossarja on helposti kaikkien lähestyttävissä ja hyvin yleismaailmallinen” kertoo Karppinen ja jatkaa ”Valokuvilla otan myös kantaa nykyajan somekeskeisyyteen ja kuvien jatkuvaan muokkaamiseen. Some vääristää ihmiskuvaa ja maailmasta saa hyvin keinotekoisen käsityksen muokattujen kuvien keskellä. Ongelmana on, ettei ihmisillä ole enää käsitystä siitä mikä on todellista ja mikä muokattua. Teosten lähtökohtana on ollut oman isäni kuolema pari vuotta sitten ja siihen liittyvät tuntemukset, erityisesti ikävä. Ikävän voi havaita myös erilleen joutuneista sukulaisista ja sisaruksista. Näitä tuntemuksia ja muistoja peilaan heidän nuoruutensa valokuvilla. Muistikerroksia kuvaan useilla läpikuultavilla kerrostumilla kankaan pinnassa ja erilaisilla toistuvilla kuviomalleilla. Toisinaan kuviot toistuvat maalauksen pinnassa rukouksen tai meditaation lailla. Toisinaan kaksi maalausta yhdistyvät helminauhojen kanssa toisiinsa kuvaten yhteyttä tai kiinnittymistä yhteen jollain tasolla ihmisten välillä. Teoksistani voi havaita monenlaisia tunnetiloja ilosta ja surusta aina mielen järkkymiseen saakka.”